0 - 0,00
Ostoskorissa ei ole tuotteita.

Uhkatilanteiden hallinnan taito ja haastavat asiakaskohtaamiset ovat yleisiä eri toimialoilla. Suomessa lähes joka viides työntekijä kohtaa väkivaltaa tai sen uhkaa työpaikallaan. -Yle Uhka- ja väkivaltatilanteita voi esiintyä minkä tahansa toimialan työpaikalla tai työtehtävissä.

Koulutamme useiden eri alojen ammattilaisia haastaviin asiakaskohtaamisiin sekä uhkatilanteisiin liittyen. Olemme olleet mukana luomassa turvallisempia työpaikkoja mm. sosiaali- ja terveysalalle, opetus- ja kasvatusalalle, palvelualoille sekä muille toimialoille, joissa on koettu tarpeelliseksi saada toimivia ennaltaehkäiseviä toimintamalleja.

Koulutusfilosofiamme mukaan ennakointi ja  tilanteenluku ovat avainasemassa uhkaavissa tilanteissa. Lähtökohtaisesti koulutuksemme perustuvat ennakointiin, tilanteen lukutaitoon, oman ja vastapuolen toiminnan tunnistamiseen sekä tilanteen jälkipurkuun.

Edistyneemmissä ja pitkäkestoisemmissa koulutuskokonaisuuksissa voidaan tarvittaessa kouluttaa myös hätävarjeluun perustuvia toimintamalleja, otteista irtautumista sekä esteiden hyödyntämistä. Tämä ei kuitenkaan lyhytkestoisissa koulutuksissa ole järkevää tai tarkoituksen mukaista, koska opitut toimintamallit vaativat tuhansia toistoja, jotta opistusta tavasta tulee meille tapa toimia uhkaavissa tilateissa ja haastavissa tilanteissa.

Erinomaiset arvostelut saanut Uhkatilanteiden hallinta -koulutus henkilöstöllenne

5/5

Asiakastyytyväisyys 5/5 (Arviointi 0-5)

Lue lisää asiakkaidemme kokemuksista tämän linkin kautta: Koulutusarvostelut

Uhkatilanteiden hallinta koulutus

Haastavat asiakaskohtaamiset

Uhkatilanteiden hallinta koulutus

Ensiluokkaiset koulutukset

On meidän jokaisen oikeus päästä terveenä töistä kotiin. Koulutuksemme avulla saatte käyttöönne hyväksi todettuja toimintamalleja ja työkaluja, joiden avulla haastavat asiakaskohtaamiset ja uhkaavat tilanteet työpaikalla voidaan kohdata turvallisemmin.
13+

Vuoden kokemuksella

Tosielämässä testattua osaamista, käytännön esimerkkejä ja oppeja työelämässä kohdatuista haastavista asiakaskohtaamisista sekä uhka- ja väkivaltatilanteista.

Tutustu alta löytyvän linkin kautta lisää Uhkatilanne -koulutuksen sisältöön.

2-8h

Koulutuksen kesto tarpeidenne mukaan

Koulutuksen kesto ja sisältö räätälöidään aina teidän tarpeitanne vastaavaksi, huomioiden teidän toimialanne sekä siihen liittyvät erityispiirteet.

Tutustu alta löytyvän linkin kautta lisää Uhkatilanne -koulutuksen hankintaan ja koulutusfilosofiaamme.

Koulutukseen voidaan yhdistää eri aihe-alueita

Uhkatilanteiden hallinta -koulutukseen voidaan sisällyttää erilaisia aihe-alueita teidän tarpeidenne mukaisesti. Koulutukseen voidaan sisällyttää ensiapua, palo- ja pelastusturvallisuutta, työturvallisuusluentoja, oman työ- ja toimintakyvyn kehittämiseen liittyviä luentoja sekä workshoppeja ja alkusammutus -koulutusta.

Koulutus teidän tarpeidenne mukaan

Kaikki Uhkatilanteiden hallinta -koulutuksemme suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä asiakkaidemme kanssa, juuri teidän tarpeidenne mukaan, huomioiden teidän työympäristönne ja siihen liittyvät erityispiirteet.

Lähiopetuksena tai etänä

Koulutuksemme voidaan toteuttaa lähiopetuksena Suomessa ja kaikkialla Euroopassa, hybriditoteutuksena tai etänä.

Myös laajempien eri aihe-alueiden sisältävien koulutuskokonaisuuksien rakentaminen onnistuu, erilaisia oppimisympäristöjä hyödyntäen (Lähi- ja etäkoulutukset sekä verkkokurssit)

Missiona turvallisemmat työpaikat ja hyvinvoiva henkilöstö

Väkivalta ja uhkaavat tilanteet työssä vähentävät työhyvinvointia ja aiheuttavat työntekijälle haitallista kuormitusta, jolla voi olla merkittäviä vaikutuksia henkilön työkykyyn.

Työpaikalla kohdattavia uhka- ja väkivaltatilanteita ei tule vähätellä. Työnantajan velvollisuutena on ennakoidusti tunnistaa ja selvittää työhön liittyvät vaara- ja haittatekijät, kuten väkivallan uhka ja arvioida sen merkitys työntekijöiden terveydelle ja turvallisuudelle.

Arvioinnissa kannattaa hyödyntää työpaikan työsuojeluhenkilöstön ja tarvittaessa ulkopuolisten asiantuntijoiden, kuten työterveyshuollon asiantuntemusta. 

Kaikkien alojen ammattilaisille

Koulutuksemme soveltuvat kaikille, jotka haluavat saada työkaluja ennakointiin, turvalliseen ja asiakasystävälliseen työskentelyyn, stressireaktioiden tunnistamiseen ja niiden hallitsemiseen, tilanteen lukemiseen, havainnointiin sekä turvallisiin toimintatapoihin.

Väkivaltaa ja sen uhkaa voi esiintyä minkä tahansa toimialan työpaikalla tai työtehtävissä.

Väkivallan uhkaa esiintyy tilastollisesti keskimääräistä enemmän:

  • Sosiaali- ja terveysalalla potilas- ja asiakastyössä
  • Turvallisuuden toimialoilla
  • Opetus- ja kasvatusalalla
  • Hotelli- ja ravintola-alalla
  • Kaupan alalla

Ammattitaitoiset kouluttajat

Jatkuva kehittyminen ja oppiminen yhdistettynä monipuoliseen kokemukseen eri toimialojen turvallisuuden parissa työskentelemisestä, takaa laadukkaat koulutukset ja erinomaiset kouluttajat.

Koulutamme ainoastaan asioita, joihin itse uskomme ja jotka ovat tosielämän tilanteissa todettu hyviksi toimintamalleiksi. Meidän koulutuksissamme ei tarjoilla taikatemppuja, vaan ainoastaan tutkittuja ja hyväksi havaittuja, turvallisia tapoja toimia.

Miksi valita meidän koulutuksemme?

Työskentely turvallisuuden parissa on antanut minulle todella paljon.

Käy viereiseltä YouTube videolta katsomassa, jossa vierailin Arttu Nymanin vieraana suositussa ALFALAND -podcastissa, jossa kerron mm. uhkatilanteiden hallinnasta, haastavista asiakaskohtaamisista ja  yrittäjyydestä.

Hankkimalla koulutukset kauttamme, tuet suomalaista pienyritystä ja ammattitaitoa.

Aleksi Korhonen, Yrittäjä.

Olisiko seuraavaksi teidän työpaikkanne vuoro?

Jos olet pohtinut, paljonko maksaa järjestää koulutus omalle ryhmällenne, käythän tutustumassa etusivumme alaosasta löytyvään hintalaskuriin. Tutustu hintalaskuuriime tästä: Hintalaskuri

Voit pyytää tarjouksen koulutuksesta viereisestä linkistä. Tarjouspyyntö ei sido teitä hankkimaan palvelua kauttamme.

Asiakkaidemme kokemuksia

Meille asiakkaidemme antamat koulutuspalautteet ovat äärimmäisen arvokkaita, koulutuspalveluidemme laadun kehittämiseksi. Asiakkaidemme antamat palautteet ovat sinulle myös erinomainen työkalu koulutuksen hankintapäätöstä tehdessäsi.

Julkaisemme kaikki saamamme palautteet rehellisesti sellaisenaan, jotta sinä saisit parhaat mahdollisuudet tehdä vertailua eri koulutusyritysten välillä.

Kiitos koulutuksesta! Alkukartoitus ja tarpeeseen mukautettu koulutuksen räätälöinti oli erityisen kiva juttu, näin koimme että saimme juuri tarpeisiimme vastaavan koulutuksen henkilökunnalle.

Sain henkilökunnalta palautetta, että tällainen olisi loistava ihan oletuksena asiakaspalvelutöitä tekeville, hankalilta tilanteilta kun ei näissä töissä voi koskaan täysin välttyä.

Todella hyviä vinkkejä uhkatilanteessa toimimiseen, stressaavista tilanteista palautumiseen, kuinka omaa stressinsieto- ja suorituskykyä voi harjoittaa mm. mielikuvaharjoituksilla ja levolla.

Kiva että tärkeän asian äärellä vetäjiltä irtosi huumoria ja heittäytymistä kuvitteellisiin tilanteisiin ja päästiin jakamaan myös omia kokemuksia. Hyvin piditte koko porukan kiinnostuneena, kiitos koulutuksesta!

Yllätti positiivisesti. Pienet mutta runsaslukuiset faktat ihmismielen toiminnasta oli tosi hyviä. Laittoi ajattelemaan paljon, ja peilaamaan omaa olemista & toimintaa innostuneemmin kuin aikoihin.

Uhkatilanteiden hallinta
Usein kysytyt kysymykset

Uhkatilannekoulutuksien hankkiminen ja suorittaminen herättää kysymyksiä, koulutuksia hankkiessasi. Olemme koostaneet vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin, auttaaksemme sinua.

Yleisesti ottaen voisi sanoa, että uhkatilanteiden hallinta -koulutuksemme ovat kestoltaan 2-8h, täysin asiakasyrityksen/organisaation tarpeista riippuen. Ota meihin yhteyttä ja suunnitellaan teille yhdessä kompaktin pituinen koulutuspäivä.

Kyllä voitte ja mielellään haluammekin tavata koulutuksen suunnittelun tiimoilta teidät, jotta pystymme räätälöimään koulutuksen sisällön teidän tarpeitanne vastaavaksi.

Lähtökohtaisesti kyllä. Voitte käyttää koulutusmateriaaleja yrityksenne/organisaationne sisällä, esim. työsuojelu-ohjeiden päivittämiseen. Koulutusmateriaalien immateriaalioikeudet ovat kuitenkin Sec And Safe Solutions Oy:llä, joten materiaalien luvaton käyttäminen, kopioiminen, jakaminen jne on kiellettyä.